Kunnon koira - mikä on sinun koirasi kunto?

22.04.2018

Yleisesti ajatellaan, että hyvä fyysinen kunto on jotakin jota vain urheilukoirat tarvitsevat, mutta ihan yhtä lailla kotikoirat hyötyvät hyvästä kunnosta, oikeastaan kotikoirat tarvitsevat varsinaista kunnon ylläpitämistä jopa enemmän kuin jatkuvasti treenaavat harrastuskoirat. Näyttelykoiratkin tarvitsevat hyvää kuntoa ja koordinaatiokykyä, jotta ne voivat kantaa kehonsa ryhdikkäästi ja liikkua kehässä tarvittavan elegantisti. Riittävä fyysinen kunto on perusedellytys koiran hyvälle elämänlaadulle ja terveydelle! Hyvän fyysisen kunnon yhteys liikkumisen helppouteen ymmärretään laajastikin mutta usein unohdetaan, että yhtä lailla huono kunto vaikuttaa psyykkiseen hyvinvointiin, kyllä koira kuin koira on onnellisimmillaan silloin kun se saa ja voi juosta, leikkiä ja liikkua ongelmitta!

Onnellisia koiria pellolla
Onnellisia koiria pellolla

On tärkeää ymmärtää, että huono peruskunto altistaa koiran täysin turhille tapaturmille ja loukkaantumisille. Koordinaatiokyky on yksi oleellinen osa fyysistä kuntoa, jaksamisen hiipuessa kesken parhaiden koirapuistoleikkien keskittymiskyky suuntautuukin väsymyksen voittamiseen jolloin kehonhallinta pettää ja koira voi loukkaantua jopa tasaisella alustalla.

Tasapainoilu kehittää koordinaatiokykyä ja harjoittaa kehon syviä lihaksia
Tasapainoilu kehittää koordinaatiokykyä ja harjoittaa kehon syviä lihaksia

Koirahierojana usein keskustelen asiakkaitteni omistajien kanssa koiran fyysisestä kunnosta ja aktiivisuustasosta, olen huomannut, että omistajien on aika vaikeaa määritellä koiransa aktiivisuustasoa tai arvioida fyysistä kuntoa, varsinkin jos kyseessä ei ole aktiivinen urheilukoira. Käymme koiriemme kanssa päivittäin lenkillä mutta kuinka usein kiinnitämme huomiota siihen, miten rasittunut koira on lenkin jälkeen tai edes siihen miten pitkä lenkki oli ajallisesti tai matkallisesti? Ei tietenkään ole tarkoituksen mukaista, että mukavat ulkoiluhetket muuttuvat suorittamiseksi, mutta mikäli haluamme ylläpitää ja kasvattaa koiran fyysistä kuntoa ja sitä kautta lisätä myös psyykkistä hyvinvointia, tulee meidän haastaa koiran suorituskykyä tasaisin väliajoin.

Luontoagilityä :D
Luontoagilityä :D

Koiran kunnon kohottaminen on yhtä yksinkertaista kuin omistajan kuntoremontti, liikunnan pitää olla monipuolista ja harjoitteet nousujohteisia eli hengästymistä aiheuttavaa liikuntaa tulee harrastaa useamman kerran viikossa, liikunnan lisäksi yhtä tärkeinä osina ovat riittävä lepo ja laadukas ravinto.

Moni käyttää jo omassa liikunta-arjessaan mobiilisovelluksia kuten Sport tracker, Endomondo tai myfitnesspal, vaikka oma liikunta ei olisi edes kovin tavoitteellista, on kiva pitää kirjaa lenkkien pituuksista ja kestoista. Oletko kuullut, että myös koirille on oma liikuntasovellus? Siilinjärveläinen fysioterapeutti ja eläinfysioterapeutti Susanna Vartiainen on ideoinut sovelluksen auttamaan kaikkia koiranomistajia koiran kuntoremontissa ja kunnon ylläpitämisessä.

Sirius koiran kuntopolku sovelluksesta löydät lukuisia vinkkejä ja ideoita kunnon eri osa-alueiden harjoittamiseen, yksittäisiä harjoitteita voi sisällyttää päivittäisten lenkkien yhteyteen tai niistä voi koostaa kokonaisen treenin, sovelluksessa on myös mahdollisuus tehdä viikkosuunnitelma ja suoritetuista harjoitteista saa tassupisteitä joiden avulla on helppo seurata liikunnan määrää. Koiralle luodaan sovelluksessa profiili, johon merkitään paino ja muita tärkeitä tietoja, sovelluksen avulla on siis helppo seurata myös kunnon kohenemisen vaikutusta koiran painoon.

Sirius mobiilisovellus
Sirius mobiilisovellus

Parasta Sirius koiran kuntopolussa on se, että kaikki harjoitteet ovat tehtävissä luonnossa lenkkipolun varrella, et siis tarvitse treenihallia tai erityisiä välineitä. Sirius koiran kuntopolku sovellus on ladattavissa ilmaiseksi Google play-kaupasta Android-puhelimille, Iphone alustalle sovellus on tulossa kevään 2018 aikana. Kertamaksullisella premium-versiolla saat lisää harjoitteita ja muutamia lisätoiminnallisuuksia mutta ilmaisversiollakin pääsee kivasti alkuun! Sovellusta on helppo ja nopea käyttää, joten sen voi klikata auki vaikka kesken lenkin ja etsiä inspiraatiota päivän lisäharjoitteille!

Otetaanko tänä keväänä yhteiseksi teemaksi koiriemme kunnon kohotuksen ja ylläpitämisen? Sohvaperunoille reilusti lisää kilometrejä alle ja pitkänmatkan juoksijoille taas koordinaatiokykyä haastavia harjoitteita lisää. Hölköttelijöille lisää räjähtävää voimaa ja spurttailijoille kestävyyttä. Sirius koiran kuntopolku sovelluksessa voit muuten tehdä myös koiran toimintakykytestin vastaamalla 15 kysymykseen liittyen koiran arkirutiineihin.

Liikunnallista kesänodotusta!

Kohta päästään uimaan!
Kohta päästään uimaan!

p.s. Kurkkaa myös murrellesi faceen, siellä kuntoiluun liittyvä kilpailu jossa voit voittaa Sirius koiran kuntopolku premium-version!

lisätietoa sovelluksesta: https://siriusdog.fi/